Ihmisyys hoitotyössä – kokemuksia hoito- ja palvelutyön laadusta

Vanhustenhoidossa tulisi seurata sekä palvelutyön teknistä että toiminnallista laatua. Seuraavassa vanhusten palvelu- ja hoitokertomuksessa on tapauksia, jotka kuvaavat, millaisena palvelun laatu on koettu. Kohteena on ollut neljä eteläsuomalaisen pikkukaupungin palvelu- ja hoitoyksikköä. Asiakkaat ja omaiset kuvaavat kokemuksiaan hoidon ja palvelun laadusta.

Ensimmäinen asiakkaan pitkäaikainen koti sijaitsi Sotainvalidien asuintalossa. Vanhus asui siellä yli 16 vuotta omatoimisesti vuoteen 2018 asti. Toinen asuinpaikka löytyi kaupungin viihtyisästä ja kodinomaisesta vanhustenhoitopaikasta. Kokemus jäi kuitenkin vain kuuden päivän pituiseksi, koska vanhus kaatui, ja hän joutui sairaalahoitoon. Kaatumisonnettomuuden jälkeen kolmanneksi asuinpaikaksi tuli yli seitsemäksi kuukaudeksi paikallissairaalan vuodeosasto. Viimeiseksi hoitopaikaksi määrättiin yksityisen hoitokonsernin vasta-avattu puolivalmis yksikkö, jossa ei ollut tarpeeksi henkilöstöä kävelyttämään lonkkaleikkauksesta selvinnyttä vanhusta. Paikallissairaalan arvokas leikkaus- ja hoitotyö meni täysin hukkaan. Omaisten mukaan omatoimisesta vanhuksesta tuli yhdeksässä kuukaudessa hoidon ja kuntoutuksen puutteen vuoksi kävelykyvytön sänkypotilas.

VANHUSTENHOIDON TEKNINEN LAATU ”Mitä tehdään?”

TOIMINNALLINEN LAATU ”Miten hoitopalvelu tehdään”

Väkivaltainen mielenterveys- kuntoutuspotilas väärään aikaan väärässä paikassa Asiakas oli pärjännyt kohtalaisen hyvin yksin omassa kodissaan. Hänet sijoitettiin kuitenkin vanhustenhoitoon, koska kaupungin virkailijat sijoittivat väkivaltaisen mielenterveyskuntoutujan naapuriksi. Kyseinen potilas tunkeutui omavaltaisesti vanhuksen asuntoon, ja hänet poistettiin sieltä useasti. Miehen uhkailujen, pahoin- pahoinpitelyn ja sopimattoman käytöksen vuoksi jouduttiin vanhus siirtämään pois omasta kodistaan turvallisempaan kun- nalliseen vanhustenhoitoon. Kuntoutus- potilas sai pitää asuntonsa ja jatkoi siellä turvattomien naispuolisten vanhusten ahdisteltua. Kolme hoitopaikan vaihtoa yhden vuoden aikana näännytti vanhuksen fyysisesti ja hankisesti. Yksi ja ainoa hoitosuunnitelma tehtiin kaksi päivää ennen vanhuksen menehtymistä. Asiakas ei tavannut hänen hoidosta vastaavaa lääkäriä kertaakaan hoitokodisssa. Lääkemääräykset hoidettiin puhelimitse. Asiakas sai 18:ta lääkettä päivässä, kun todellinen lääketarve oli vain 5-6. Asiakas laitettiin palliatiivisen hoidon piiriin, ja hän menehtyi kaksi päivää määrittelyn jälkeen morfiinikipulääkitettynä. Viimeisiä valintoja Lisää osaavaa hoitohenkilökuntaa, vai lisää osinkotuloa? Pitäisikö vanhustenhoidon suorituskyky ja laatu saada julkiseen seurantaan vai riittäisikö ”mustan listan” käyttö heikkolaatuisista hoivakodeista?

Asenne ja osaaminen hukassa Asiainhoitajat pakoilivat yhteydenottoa ja asiat jäivät hoitamatta. Vanhuksen elämän-laatu heikkeni nopeasti. Asioiminen kau-pungin vanhusten hoidosta vastaavien sosiaalityöntekijöiden kanssa ei toiminut. He eivät vastanneet soittopyyntöihin eivätkä pyyntöön turvallisesta hoitopaikasta. Asiaan löytyi ratkaisu vasta poliisin apua vaatineen kriisitilanteen jälkeen. Hoidosta vastaavilla oli välttelevä asenne, ja he olivat haluttomia hoitamaan asioita eteenpäin ratkaistavaksi. Omaiset pyysivät selvitystä kaupungin vanhustenhoidon laadunseurannasta ja saivat sosiaalityöntekijältä vastauksen: ”Ei sitä meillä tehdä, ja jos tehtäisiin, niin vasta kun joku on valittanut.” ”Meillä ei ole – vastauksia” Viimeisessä vasta-avatussa hoitopaikassa ei ollut kattolamppuja eikä vuodevaatteita. Asiakas käskettiin itse tuomaan mukanaan muut asumis- ja hygieniatarvikkeet. Omaiset pyysivät useaan otteeseen selvitystä vanhuksen hoitosuunnitelmasta. Vanhukselle ei tilattu ambulanssia kiireellistä sairaalahoitoa varten: ”Ei saada tilata.” Hoitohenkilökunta oli huolissaan suuresta lääkemäärästä ja asiakkaan kunnon nopeasta heikkenemisestä. Omaiset pyysivät lisäravintoa. ”Meillä ei ole.” Asialle ei tehty mitään. Vanhus alkoi nääntyä nälkään, ja kuivui muutamassa viikossa. Omaisten valitettua hoidon laadusta ja hoitokodin likaisuudesta siirrettiin vanhus nopeasti palliatiiviseen hoitoon. Asiakassuhdetaidot hukassa Hoitokodin paikallisjohtaja suhtautui vähät- televästi ongelmiin ja laatuvaatimuksiin. Hänen käyttäytymisensä oli asiatonta. Hän kyseenalaisti omaisten ymmärryksen ja vähätteli laatuongelmia. Hän ei kyennyt vastaamaan asiallisesti palautteeseen henkilökunnan vähyydestä, potilastapaamista välttelevistä lääkäreistä ja hoitopaikan likaisuudesta.

Asiakkaan ja hänen omaistensa kokemukset palvelun laadusta sekä hoitoon osallistuneiden kunnallisten ja yksityisten toimijoiden vastuunkannosta kertovat enemmän tuloksista kuin yksikään tuottavuus- tai vaikuttavuuslaskelma. Asiakassuhdetaidot ovat hukassa kertoo omaisten palaute. ”Hoitokodin paikallisjohtajan ongelmia ja laatuvaatimuksia vähättelevä asenne ja asiaton käyttäytyminen kuten omaisten ymmärryksen kyseenalaistaminen ja laatuongelmien vähättely palautteesta henkilöstön vähyydestä, potilastapaamisia välttelevistä lääkäreistä ja hoitopaikan likaisuudesta.”

Laatuongelmia ja vääriä päätöksiä sekä niiden seurauksia paikkaillaan usein mainoskampanjoilla ja kehupuheilla. Kaikenlainen toimijoiden profiilin nosto heikkolaatuisen hoitopalvelun jälkeen on kustannus-tehokkuutta vähentävää hukka-aikaa. Hoitotyön ja palvelun vaikuttavuutta seurataan hoitomenetelmien toimivuudella ja niiden vaikutuksilla. Tavoitteena ei ole budjettikurin kiristäminen vaan ihmisten hyvä ja arvokas hoito. Vaatii johtajuutta ja suoraselkäisyyttä kertoa konsernin johdolle tai kaupungin päättäjille, että resursseilla ei pärjätä ja että toiminnan laadun varmistamiseksi tarvitaan lisää rahaa ja osaamista. Sekään ei riitä, jos asenne työtä ja asiakkaita kohtaan on väärä. Nöyristely ja oman uran luominen budjettikurilla ja voiton tavoittelulla mihin hintaan hyvänsä ei voi olla vanhustenhoidon ainoa tarkoitus – ei myöskään alimiehitettyjen työpaikkojen ja jäljellä olevien työntekijöiden näännyttäminen 14 tunnin työvuoroilla. Tämän on moni oman arvonsa tunteva hoitoalantyöntekijä huomannut ja hakeutunut alalle, jossa ammattitaitoa ja osaamista arvostetaan.

Oma huomioni ekonomina omaisten ja hoitoalan ammattilaisten kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen herättää monenlaisia ajatuksia. Kun hoitoalan portit vanhustenhoidossa on avattu markkinavoimille, niin silloin eletään niiden säännöillä. Tässä luvussa kuvatut tapahtumat pitäisi estää, etteivät vastaavat virheet toistuisi. Sairaanhoidossa hoidetaan potilas parhaalla mahdollisella tavalla, ja hänestä halutaan päästä hoidon jälkeen eroon mahdollisimman nopeasti. Vanhustenhoidossa hoito- ja palvelusuhde voi kestää vuosikausia, ja sinä aikana vanhukselle on luotava elämä. Ei riitä, että on ”luukku”,”boxi” ja ”management” pyörittämässä hoitoa. Tässä palvelu- ja hoitotyössä vaaditaan ihmisyyttä näkemään arvokkaan elämisen tarpeet. Ne eivät välttämättä ole kovinkaan suuria ja mahdottomia toteutettavaksi: Riittävä henkilöstö, niin että vanhus pääsee kesällä ja talvella ulos, tai jos ei ulos niin ainakin yhteiseen televisio- ja kahvihuoneeseen, pesulle, ruokailemaan omatoimisesti tai avustettuna.

Unohtakaamme kaikenlaiset tuottavuus- ja kannattavuuskeskustelut ja palatkaamme asiaan vasta, kun vanhustenhoidon perusasiat on saatu kuntoon. Nyt vaaditaan avoimuutta ja läpinäkyvyyttä vanhustenhoidon suorituksista ja toimijoiden kyvyistä toteuttaa tehtävänsä. Lisää ihmisyyttä sekä parempaa hoidon ja palvelun laatua. Ja vastuullista julkista toiminnan seurantaa.